B2B, Lead Generation, Liidien tuottaminen, Markkinoinnin automaatio, sisältömarkkinointi, trendit

B2B uusasiakashankinta 2014 (ennuste)

20131218-204058.jpg

Näin vuoden vaihteessa on aika katsoa eteenpäin ja katsoa miltä B2B- uusasiakashankinta näyttää vuonna 2014. Moni lehti on täynnä listauksia tulevista trendeistä. Heitän oman näkemykseni mukaan. Olen tarkastellessani Suomalaista taantumaa ja samanaikaista ostamisen muutosta tullut siihen johtopäätökseen, että vuonna 2014 näemme seuraavien trendien vahvistuvan Suomessa:

1. Digitaaliset liidiprosessit kehittyvät

Yhä suurempi osa meistä aloittaa aktiivisen liidien tuottamisen verkosta. Osalla prosessit lähtevät varovasti ja osalla vauhdikkaasti. Haluamme markkinointiin mitattavuutta ja lopultakin alamme uskoa, että olemalla helposti näkyvillä oikealla paikalla oikeaan aikaan ja oikealla viestillä saavutetaan merkittäviä etuja

2. Automaatio ja automaaation kaltaiset toimet lisääntyvät

Satsaamme tekniikkaan ja otamme softaa mukaan markkinoinnin tekemiseen. Älymme alkaa kasvaa kun ymmärrämme paremmin asiakkaitamme.

3. Über- kohdentaminen alkaa nostaa päätään

Haluamme tavoittaa enemmän asiakkaita oikeassa kohdassa. Osa meistä lopettaa päämäärättömän huutamisen ja keskittyy palvelemaan asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla

4. Panostukset Googleen nousevat

Nostamme panostuksiamme Googleen ja alamme opettelemeen kuinka nappaamme kiinni luontaisen kysynnän joka vallitsee.

5. Alamme oppia uutta

Aloitamme uuden opiskelun. Olemme huomanneet, että emme osaa ja että maailmassa on nyt menossa muutos joka digitalisoitumisen muodossa nappaa ajastamme suurimman osan. Osa meistä on aivan pihalla ja lähtee nostamaan tietoisuuttaan. Osa meistä kehittyy paremmiksi entisestään.

Tässä muutamia ajatuksia.

Järjestämme 28.1. Valmennuksen aiheesta: http://www2.axession.fi/valmennus280114

Tule mukaan. Uutta mitattavaa ja asiakasta palvelevaa myyntiä on tiedossa.

Hyvää loppuvuotta.

Normaali