budjetti, kulut, laskeminen, yrittäminen

Kokonaiskustannukset

Kun teet investointeja niin lasketko kokonaiskustannuksia? Olen huomannut, että kun tehdään hankintoja niin todella moni ajattelee, että hankinnat tehdään nykyisten kustannusten päälle ja tällöin syntyy tilanne, jossa kulut kasvavat.

Kulujen kasvattaminen ei ole hyvä idea. Parempi idea on investoida oikein kokonaiskuluhin nähden. Eli laskea kuinka paljon jonkun asian tuottaminen maksaa. Tällöin mukaan tulee ottaa myös palkat, sivukulut ja työvälineet. Eli, kaikki kulut joita asian suorittamiseksi tarvitaan.

Moni jättää pois henkilökunnan kulut vaikka ne saattavat olla kaikkein suurimmat. Laskemalla oikein ja hahmottamalla kokonaiskustannukset voi tehdä järkeviä investointipäätöksiä.

Normaali