Itsetunto eli tunne omasta arvosta estää meitä olemasta menestynyt. Tässä minulla on teesi: Erilaisuus myy (herättää kiinnostuksen) ja heikko itsetunto estää olemasta erilainen. Pahinta on olla samanlainen, koska silloin hinta alkaa merkitsemään. Halpahinta. Valitettavasti.
Heikon itsetunnon omaava ihminen ajattelee, että hän ei ole riittävän hyvä esintymään julkisesti ja esittämään omia ajatuksiaan tai vaihtoehtoisesti rohkeasti olemaan erilainen. Tällöin yrittäjänä tilanne on hankala. Asiakkaat eivät kiinnostu. Myynti sakkaa.
Pahinta on liittyä ”huutelijoiden”-jengiin. Siis siihen jengiin, joka ei tee mitään, mutta omistaa mielipiteen. Pahaa seuraa. Varo. Vievät mukanaan.
Suurin osa ihmisistä pelkää virheitä kuin ruttoa. Virheet eivät tapa. Virheiden välttely tekee elämästä tylsää ja tylsyys ei ole mielenkiintoista.
Itsetuntoa voi kehittää. Parhaiten se onnistuu tutustumalla aiheeseen ja lähtemällä kehittämään sitä.
Olet oikeassa. Minuakin pelotti ennen, mutta sitten tajusin, että siinä ei ole mitään järkeä. Pitää elää niin, että tekee itsensä onnelliseksi ja auttaa muita tulemaan onnelliseksi. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää. Kohotan itsetuntoani puhumalla peilikuvalleni joka aamu. On parempi puhua itselleen kuin kuunnella itseään, sillä kun kuuntelee itseään, on vaarana, että pelot ja negatiiviset asiat saavat yliotteen.