Muutos, nokia, talous, yrittäminen

Microsoft + Salo ja seuraava kurvi

Eilen tuli se uutinen jota osasin odottaa. Microsoft sulkee Salon tehtaan ja lopettaa tutkimus- ja tuotekehitysyksikkönsa Salossa. Opettavaista tässä on se, että juuri osaamisen piti olla suomelle se mahdollisuus jolla on merkitystä. Tavallaan ihan totta. Nyt kävi niin, että olemassa oleva osaaminen oli jäänyt vanhaksi.

Kun liiketoiminta on kannattamatonta niin se pitää lopettaa. Mitä nopeammin sen parempi kaikille. Muuten tulee kamala sotku. Nokia oli todella fiksu kun luopui aikanaan kannattamattomasta toiminnasta. Microsoft kirjaa alas koko kauppasumman taseestaan ja näin koko entisestä kännykkä liiketoiminnasta ei ole jäljellä yhtään senttiä. Sen arvo on käytännössä 0. Se siitä.

Yrityksen pitää aina pystyä nousemaan seuraavalle seuraavalle kurville. Nokia on esimerkki ylimielisyydestä maailmaa kohtaan. 8 vuotta sitten kun iPhone lanseerattiin (kesäkuussa 2008) olivat Nokian kommentit karmaisevan ylimielisiä. Tero Ojanperän kuvalla varustettu Fast Company totesi, että Nokia Rocks the World maailman suurimpana. Maailma oli tuolloin auki vaikka muutos hiipi olkapäällä. Rautaliiketoiminnasta oli tulossa softa- ja palveluliiketoimintaa. Tähän junaan Nokia ei koskaan noussut. Yhtiössä silloin ollut osaaminen oli väärää ja vanhentunutta. Samat kaverit, jotka olivat olleet tekemässä hardware-historiaa rämpivät nyt appien, ekosysteemien ja luovuuden suossa. Musiikki, elokuvat, pelaaminen, valokuvaaminen yms. ohjelmistot tulivat osaksi arkea. Nokia ei ollut tässä enää vakuuttavana pelurina mukana. Itse vaihdoin pois 2008 enkä koskaan palannut. Ei ollut mitään syytä.

Muutos on aina yrittämisessä ja yhtiöissä hankalaa. Suomalaisilla oli 2013 1,9 ruutua / kansalainen, nyt ruutuja on 3. Prosentuaalinen kasvu on valtava. Laitteille on suurempi kysyntä kuin koskaan historiassa. Nyt vaan laite ei ole se juttu tai edes käyttöjärjestelmä. Nyt ruudulla pitää olla mielenkiintoista sisältöä. Ne yritykset voittavat jotka hallitsevat tämän. Siksi google, facebook, netflix, amazon, apple, salesforce, yahoo, linkedin ja twitter ovat nyt maailman suurimmat.

Maailma muuttui. Olisiko tämä muutos voinut syntyä salossa? I don’t think so.

Muutos on kivulias tavalliselle ihmiselle joka luottaa pysyvyyteen ja turvallisuuteen. Todellisuudessa molemmat ovat harhoja.

Normaali
Elämä, yrittäjyys, yrittäminen

Ajattelua yli rajojen

Sitä pitää olla.

Minuun kolahti todella Applen “Think different”-mainos jossa teksti menee seuraavasti:

Here’s to the crazy ones. The misfits. The rebels. The troublemakers. The round pegs in the square holes.

The ones who see things differently. They’re not fond of rules. And they have no respect for the status quo. You can quote them, disagree with them, glorify or vilify them.

About the only thing you can’t do is ignore them. Because they change things. They invent. They imagine. They heal. They explore. They create. They inspire. They push the human race forward.

Maybe they have to be crazy.

How else can you stare at an empty canvas and see a work of art? Or sit in silence and hear a song that’s never been written? Or gaze at a red planet and see a laboratory on wheels?

We make tools for these kinds of people.

While some see them as the crazy ones, we see genius. Because the people who are crazy enough to think they can change the world, are the ones who do.

Olen katsonut tämän mainoksen satoja kertoja. Siinä on tavoiteltavan yrittäjyyden ja elämän tunnusmerkit. Nähdä asiat eri tavalla. Toteuttaa ja luoda uutta. Tehdä sitä mitä rakastaa riippumatta mistään muusta.

Normaali